Avainsana-arkisto: Suomifutis

Suomi kukisti Jordanian – Huuhkajat pelaaja pelaajalta

Erinomaisesti kuluneet MM-karsinnat päättänyt Suomen jalkapallomaajoukkue avasi uuden vuoden kohtaamalla Abu Dhabissa Jordanian. Ottelu kulki pitkälti sinivalkoisessa komennossa, mutta Jordanian loppuhetkien kavennusmaali toi vielä hieman jännitystä loppuhetkille.

Huuhkajien vuosi 2018 käynnistyi lähes tyhjällä Zayed City Sports Stadiumilla Abu Dhabissa, kun jo perinteeksi muodostuneessa talvimaaottelussa Suomi kohtasi tällä kertaa FIFA-rankingin sijalla 107 olevan Jordanian. A-maaottelustatuksesta huolimatta molemmat joukkueet olivat torstain kamppailussa liikkeellä ilman parhaita pelaajiaan, ja lopulta Suomen materiaalin leveys osoittautui paremmaksi 2–1-voiton myötä.

Pelin alku eteni Suomen komennossa, mutta muutamaa pystypalloa lukuunottamatta edes puolittaisia maalipaikkoja ei kummassakaan päässä nähty. Suuri osa Huuhkajien hyökkäyksistä eteni vasenta laitaa pitkin, jossa Pyry Soiri haastoi jordanialaispuolustusta rohkeasti melko hyvällä menestyksellä.

Osittain Soirin ansiota oli myös Suomen avausmaali ottelun 35. minuutilla. Valko-Venäjällä elantonsa tienaava laituri hankki hyvästä paikasta vapaapotkun, jonka Joona Toivio upotti jordanialaisvahdin taakse vasemman tolpan kautta komealla kierteisellä kudilla. Vastustajan tilanteet rajoittuivat lähinnä muutamaan kulmapotkuun, joten tauolla päävalmentaja Markku Kanervalla ei ollut syytä suuriin muutoksiin.

Vaihdosta mukaan kolme Huuhkajadebytanttia

Suomi tuplasi johtonsa noin tunnin kohdalla. Tauolla vaihdosta kentälle tullut vasta 17-vuotias maalivahti Abdullah Al-Fakhouri ei onnistunut hallitsemaan puolustajan vaikeaa syöttöä, ja muuten ottelussa melko näkymätön Akseli Pelvas nosti pallon kylmänviileästi yli Al-Fakhourin ensimmäisen maajoukkueosumansa arvoisesti.

Ottelun hallinta siirtyi ensimmäistä kertaa puna-asuiselle Jordanialle viimeisen vartin aikana, ja Suomi tyytyi puolustamaan johtoasemaansa. Tästä passiivisuudesta kuitenkin rokotettiin 83. minuutin kohdalla, kun Mahmoud Al-Mardi pääsi jatkamaan oikealta laidalta lähetetyn matalan keskityksen ohi Jesse Jorosen.

Lopun painostuksesta huolimatta enempää maaleja ei enää nähty, joten Suomen vuoden ensimmäisen maaottelun lopputulokseksi muodostui jokseenkin kenttätapahtumien mukainen 2–1-voitto.

HUUHKAJAT PELAAJA PELAAJALTA:

Avauskokoonpano (4-4-2):

Jesse Joronen – AC Horsens (DEN)
Loisto-otteillaan unelmasiirron ensi kesäksi suurseura FC Kööpenhaminaan tienannut Joronen ei ollut maalinsa suulla ylityöllistetty, mutta hoiti muutamat eteen tulleet tilanteet mallikkaasti. Huuhkajien maalivahtirankingissa kakkosena.

(45′) Juha Pirinen – HJK
Erinomaisen avauskauden HJK:n riveissä pelannut Pirinen pelasi ensimmäisen puoliajan melko varmoin ottein. Uran kannalta 26-vuotiaan pelaajan tulisi saada siirto ulkomaan kentälle isompiin sarjoihin mahdollisimman pian.

Juhani Ojala – BK Häcken (SWE)
Vuosi sitten Marokkoa vastaan ottelun ainoan maalin tehnyt Ojala jätti tällä kertaa maalinteon toppariparilleen, mutta pelasi kuitenkin mallikkaasti koko ottelun puolustuksen keskustassa. Taistelee avauskokoonpanopaikasta myös tosipeleissä.

(67′) Joona Toivio – Molde FK (NOR)
Seurajoukkueessaan sivuraiteelle ajautunut Toivio upotti avausmaalin komealla vapaapotkulla, joita mieheltä on uransa aikana nähty aiemminkin useita. Ottelu parhammistoa ollut toppari kuuluu Huuhkajien ykkösmiehistöön, mutta paikka avauskokoonpanossa voi olla tiukassa – erityisesti mikäli siirto Moldesta muualle ei toteudu piakkoin.

(44′) Albin Granlund – Örebro SK (SWE)
Loukkaantui juuri ennen taukoa, ja joutui antamaan tilaa maajoukkuedebytantti Taimille. Vanhemmalla iällä itsensä A-maajoukkueen vakiokalustoon ja Allsvenskaniin kammennut Granlund on duunaripelaaja niin hyvässä kuin pahassa. Tekee tunnollisesti töitä laidallaan ja hoitaa puolustusvelvoitteensa, mutta pallolliset kyvyt hyvin rajalliset jopa tämän tason otteluun.

(58′) Pyry Soiri – Šah’tsjor Salihorsk (BLR)
Menneissä karsinnoissa Huuhkajien supervaihtomieheksi ja islantilaisten sankariksi noussut Soiri oli ehdottomasti kentän näkyvimpiä pelaajia. Haastoi röyhkeästi ja vauhdikkaasti vasemmalla laidalla, jota pitkin kulki valtaosa Suomen hyökkäyksistä ensimmäisellä puoliajalla. Hieman loukkaantumisista viime aikoina kärsinyt Soiri sai pienen kolhun ennen vaihtoaan.

Tim Sparv – FC Midtjylland (DEN)
Suomen kapteeni muodosti Glen Kamaran kanssa erittäin defensiivisen keskikentän keskustan, ja ottelun luonteen vuoksi hyökkäävämpikin vaihtoehto olisi saattanut olla paikallaan. Ottelun «merkityksettömyydestä» huolimatta ei säästellyt fyysisen pelin kanssa, vaan meni tilanteisiin ajoittain hyvinkin aggressiivisesti. Täydet minuutit pelannut konkari väsähti lopussa.

(58′) Glen Kamara – Dundee FC (SCO)
Arsenal-akatemian jättänyt Kamara lukeutuu syyskauden kovimpiin suomalaisonnistujiin eurokentillä, ja erityisesti huhuttu siirto kovempiin ympyröihin saattaisi tehdä hänestä jopa avauskokoonpanon vakiokasvon seuraavaksi vuosikymmeneksi. Hyvän ottelun pelannut keskikenttäpelaaja oli pallollisena jälleen Sparvia etevämpi ja selvästi liikkuvampi, vaikka olisikin parhaimmillaan puolustavammassa roolissa.

Jasse Tuominen – BATE Borisov (BLR)
Lahtelaiskasvatti pelasi kelpo ottelun oikealla laidalla, vaikka jäikin hieman vasemmalla laidalla loistaneen Soirin varjoon. Kokonaisuutena kahden nuoren laitapelaajan esityksistä voi olla hyvin tyytyväinen, sillä mitat täyttävien laiturien löytäminen on ollut erityisesti viime vuosina tuskallisen vaikeaa.

Akseli Pelvas – HJK
Jo kokeneiden pelaajien kastiin luettava Pelvas avasi maalitilinsä maajoukkueessa rauhallisella nostolla vastustajan puolustuksen hölmöiltyä. Muutoin annettavaa melko vähän, eikä kärkiparin toiminnasta hyökkäyspäässä jäänyt kovinkaan paljon kerrottavaa.

(82′) Tim Väyrynen – Hansa Rostock (GER-3)
Maalisarake A-maaotteluissa näyttää edelleen pyöreää nollaa, eikä maalinteko tälläkään kertaa ollut kovinkaan lähellä. Tarvitsisi kipeästi seurajoukkueessa enemmän peliaikaa ja uuden alun uralleen – ehkäpä Veikkausliigasta?

Vaihtopelaajat:

(46′) Kalle Taimi – FC Lahti
Hieman yllättäenkin maajoukkueen mukaan kutsuttu, pian 26 vuotta täyttävä Taimi pääsi tekemään debyyttinsä hieman ennen taukoa loukkaantuneen Granlundin tilalle. Kollegansa tavoin ilman ikäkausimaaotteluita jäänyt Taimi oli heti aktiivisesti pelissä mukana, mutta rajoitteet sekä taidossa että liikkeessä liian suuret maajoukkueympyröihin.

(45′) Daniel O’Shaughnessy – HJK
Parin vuoden takaisessa A-maajoukkuedebyytissään loistanut O’Shaughnessy pääsi tauon jälkeen kentälle uuden seurakaverinsa Juha Pirisen paikalle. Taimin tavoin ei kuitenkaan ole lähimainkaan maajoukkuetason laitapuolustaja, ja erityisesti hitaus tuntui vaivaavan brittikentillä pari viime vuotta viettänyttä irlantilaistaustaista. O’Shaughnessyn laidalta lähti myös kavennusmaaliin johtanut syöttö.

(32′) Rasmus Schüller – Minnesota United (MLS)
Pettymykseksi muodostuneen MLS-avauskauden jälkeen pääsi takaisin oikealle tielle Veikkausliigassa. Kuuluu päävalmentaja Kanervan luottomiehiin, vaikka viime karsinnoissa ajoittain pahoja virheitä. Ura vedenjakajalla ensi kaudella, näyttöjä tarvitaan.

(32′) Robert Taylor – AIK (SWE)
Tuli vasemmalle laidalle Soirin tilalle viimeiseksi puoleksi tunniksi. Vaisu esitys ilman suurempia urotekoja. Potentiaalia on, mutta matka huipputasolle on vielä hyvin pitkä. Mikä on ylipäätään omin rooli ja pelipaikka?

(23′) Juho Pirttijoki – GIF Sundsvall (SWE)
Loukkaantumisten vuoksi vain neljä liigaottelua viime vuonna pelannut Pirttijoki pääsi tekemään A-maajoukkuedebyyttinsä maalintekijä Toivion tilalle. Terveenä pysyessään mahdollinen tulevaisuuden nimi, jonka lahjat ovat olleet tiedossa jo vuosikaudet.

(8′) Benjamin Källman – GIF Sundsvall (SWE)
FC Interin 19-vuotias hyökkääjälupaus pääsi lopussa haistelemaan maajoukkuepelien tunnelmaa noin kymmeneksi minuutiksi. Olisi voinut pelata isommatkin minuutit Väyrysen tilalla, sillä tulos tuskin olisi ollut ainakaan huonompi.

 

Vaihtopelaajista ilman peliaikaa jäivät Joel MeroKaan Kairinen ja Santeri Hostikka sekä maalivahdit Walter Viitala ja Hugo Keto.

Teksti: Mikko Pajala
Kuva: Valeria Déd / Wikimedia Commons

Kanervan aikakausi alkoi taisteluvoitolla – Huuhkajat pelaaja pelaajalta

Voitoitta vuoden 2016 läpi taapertanut Suomen jalkapallomaajoukkue sai komean alun uuteen vuoteen, kun se kukisti Arabiemiraattien Al-Ainissa pelatussa harjoitusmaaottelussa Marokon lukemin 1-0.

Loppuviikosta käynnistyvään Afrikan mestaruusturnaukseen valmistautuva Marokko oli liikkeellä paperilla selkeästi Suomen pääasiassa Pohjoismaista koottua joukkuetta vahvemmalla ryhmällä. Joukkueen kirkkaimpana tähtenä oli Juventus-toppari Mehdi Benatia. Uuden Huuhkaja-luotsi Markku Kanervan ryhmässä taas oli mukana useita ensikertalaisia, ja A-maajoukkuedebyyttinsä Suomelta teki yhteensä neljä pelaajaa.

Marokko aloitti ottelun vahvasti, ja erityisesti 19-vuotias Malaga-kärki Youssef En-Nesyri hätyytteli useaan kertaan Suomen maalia ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana. Kolhun saanut En-Nesyri kuitenkin joutui jättämään kentän 25. minuutilla, ja Marokon hyökkäyspelistä katosi samalla paras terä.

Vain muutaman maalipaikan koko ottelussa saanut Suomi iski juuri ennen ensimmäisen puoliajan loppua. Petteri Forsellin kulmapotku löysi täysin vapaaksi jääneen Juhani Ojalan, jonka pusku takakulmaan siirsi Huuhkajat 1-0 -taukojohtoon. SJK-toppari Ojala oli muutenkin ottelun selvästi parhaimpia pelaajia.

Toisen puoliskon kulku oli selvä – Marokko piti palloa, ja Suomi puolusti johtoasemaansa tiiviisti. Vaaralliset maalipaikat olivat kuitenkin melko vähissä, ja toisenkin puoliajan paras tekopaikka siunaantui vaihdosta kentälle tulleelle Robert Taylorille 85. minuutin kohdalla.

Kun lisäajallakaan Marokko ei päässyt oikein lähellekään maalintekoa, alkoi Markku Kanervan kolmen vuoden pesti A-maajoukkueen peräsimessä voitokkaasti.

HUUHKAJAT PELAAJA PELAAJALTA:

Avauskokoonpano (4-4-2):

Walter Viitala – Viborg FF (DEN)
Syntymäpäivälahjakseen A-maajoukkuedebyytin saanut Viitala selvisi lopulta yllättävän helpolla, ja joutui kunnolla venymään ainoastaan kertaalleen vartin kohdalla. Jalalla pelaamisessa ja vastaantuloissa parannettavaa. Vaihtoehto kolmosmaalivahdin rooliin.

Juha Pirinen – HJK
Rovaniemellä paljon keskikentällä pelannut Pirinen oli epävarma molempiin suuntiin, ja erityisesti toisen jakson edetessä Marokko vyörytti peliä jatkuvasti oikeaa laitaa pitkin. Kanerva reagoi ottamalla vaihtoon 78. minuutilla. Nykyisellään ei käyttöä maajoukkueessa.

Juhani Ojala – SJK
Kentän paras, avasi maalitilinsä maajoukkueessa. Puolustuksen lukko, paikkasi hyvin muiden virheitä. Edellytykset olla ensi kaudella Veikkausliigan paras pelaaja, mutta Huuhkajissa toistaiseksi korkeintaan nelosvaihtoehto.

Markus Halsti – FC Midtjylland (DEN)
Liike ei tahdo enää riittää, oli useasti jäljessä tilanteista, joissa pelastui joko topparipari Ojalan tai Marokon hyökkäyksen tehottomuuden ansiosta. Puolustajana Halsti ei oikein ole vahvistus maajoukkueelle, ja keskikentän pohjallakin peliajan saaminen tekee tiukkaa. Takana 33 A-maaottelua, edessä tuskin enää kovin montaa.

Kari Arkivuo – BK Häcken (SWE)
Kapteeninnauha kädessä 50. A-maaottelunsa pelannut Arkivuo teki tuttuun tapaan töitä 110 prosentin teholla. Seurajoukkuestatustaan parempi pelaaja, ja ainakin toistaiseksi kiistaton avauksen mies Huuhkajissa. Kestävätkö paikat enää iän karttuessa?

Petteri Forsell – Miedz Legnica (POL-2)
Vasemmalla laidalla kovasti puolustussuuntaan töitä tehnyt Forsell pelasi melko hyvät 55 minuuttia. Erikoistilannepelote, kuten maalisyöttö kulmapotkusta osoitti. Antoi hyvät näytöt, ja pitäisi jatkossa olla karsintaotteluissa ainakin erilaisen vaihtoehdon tuova vaihtopelaaja. Puolan divarista pitäisi tosin päästä pian ylöspäin.

Rasmus Schüller – BK Häcken (SWE)
Pääsi pelaamaan parhaassa roolissaan omimmalla paikallaan, mutta silti melko keskinkertainen esitys. Pari hyvää avaavaa syöttöä, mutta muuten näkymätön. Tärkeä kausi edessä – tyytyykö olemaan hyvä Allsvenskan-pelaaja ja ringinleventäjä maajoukkueessa, vai meneekö eteenpäin?

Sakari Mattila – SønderjyskE (DEN)
Eräänlainen köyhän miehen Tim Sparv, jonka vahvuudet ja annettava maajoukkueelle melko vähäistä. Pelasi kuitenkin kelvollisen ottelun, ja jatkossakin mukana maajoukkueen ringissä. 27-vuotiaana ei vielä iällä pilattu.

Matej Hradecky – SJK
Viime vuonna hyvin talvimaaotteluissa esiintynyt nuorin Hradecky pelasi jälleen vahvasti, vaikka onkin laidalle hitaanpuoleinen. Mattilan vaihdon jälkeen siirtyi keskustaan viimeisiksi 20 minuutiksi. Kova tulevaisuuden nimi, parhaimmassa tapauksessa voi siirtyä jo tulevana kesänä ulkomaille. Kanervan papereissa todennäköisesti esim. Kaukon edellä.

Simon Skrabb – IFK Norrköping (SWE)
Uuden seuran Ruotsissa löytänyt Skrabb oli energinen ja pyrki vaikuttamaan peliin aktiivisesti, mutta tällä kertaa melko laihoin tuloksin. Ansaitsee jo nyt paikkansa Huuhkajien vaihtopenkillä, ja urakehityksen jatkuessa saattaa tulevaisuudessa taistella myös avauskokoonpanon paikasta.

Tim Väyrynen – Dynamo Dresden (GER-2)
Suojaa hyvin, mutta siihen se sitten jääkin. Pelituntuman puute näkyy kilometrin päähän, eikä nykykunnossaan ole mitään annettavaa maajoukkueelle. Olisi pitänyt ottaa jo kauan ennen 85. minuuttia vaihtoon. Tarvitsee nopeasti uuden alun uralleen, kenties Veikkausliigasta?

Vaihtopelaajat:

Robert Taylor – RoPS
Englantilaistaustainen Taylor pääsi tekemään A-maajoukkuedebyyttinsä Forsellin tilalle vasemmalle laidalle 55. minuutilla. Väläytteli muutamaan otteeseen, ja pääsi lopussa myös hyvään maalipaikkaan, mutta veto karkasi yli ja ohi takakulman. Tulevaisuuden nimi, muttei vielä A-maajoukkuetasoa.

Joni Kauko – Randers FC (DEN)
Korvasi Schüllerin keskikentällä reilun tunnin pelin jälkeen. Melko näkymätön esitys, ja Kaukon rooli maajoukkueessa tuskin on jatkossakaan kovinkaan kummoinen. Kyennyt kuitenkin luomaan kunnioitettavan uran ulkomailla.

Jasse Tuominen – FC Lahti
Veikkausliigan viime kauden komeettoihin kuulunut Tuominen oli yksi neljästä debytantista. Tuli kentälle 72. minuutilla Mattilan tilalle, ja pelasi oikealla laidalla. Taylorin tavoin lupaava ensiesiintyminen, mutta vakiopaikkaan Huuhkajissa vielä pitkä matka.

Albin Granlund – IFK Mariehamn
Backen aikakaudella Huuhkajaryhmään noussut Granlund pääsi viimein myös kentän puolelle Huuhkajissa. Hyvää Veikkausliigatasoa, mutta maajoukkueessa Pirisen tavoin lähinnä vaihtoehtojen puuttuessa.

Mikko Sumusalo – Rot-Weiß Erfurt (GER-3)
Saksan alasarjoihin hieman kadonnut entinen lupaus pääsi kentälle viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi Arkivuon tilalle. Todennäköisesti melko alhaalla pakkirankingissa.

Akseli Pelvas – HJK
Allsvenskanissa flopannut Pelvas pääsi lähes viisi vuotta A-maajoukkuedebyyttinsä jälkeen toiseen maaotteluunsa. Olisi voinut tulla Väyrysen tilalle jo aiemmin. Tuskin mukana Kanervan suunnitelmissa.

Vaihtopelaajista ilman peliaikaa jäivät Kristian KojolaSauli Väisänen sekä maalivahdit Mika Hilander ja Markus Uusitalo. Lisäksi maajoukkueen mukana olevat Eero Markkanen ja Tim Sparv eivät olleet kokoonpanossa.

Suomi pelaa Arabiemiraateissa toisen ottelunsa perjantaina Sloveniaa vastaan klo 16 alkaen. VeikkausTV näyttää ottelun suorana lähetyksenä. 

 

Ratkaisiko SJK:n murskavoitto mestaruuden?

Veikkausliigan kärjessä puskeva IFK Mariehamn kohtaa kauden viimeisessä ottelussaan Ilveksen. Grönvitt tarvitsee vähintään tasapelin, mutta sekään ei välttämättä riitä ykkössijan säilyttämiseen. Ainoastaan voitto Ilveksestä takaa sille mestaruusjuhlat.

Tilanne ei siis ole Maarianhaminalaisille paineeton, vaan saarelaisilla ne suurimmat paineet on!

veikkaus1

 

Mestaruus ratkeaa sunnuntaina kello 15:00 alkavissa kamppailuissa, joissa vastakkain ovat HJK ja SJK sekä IFK Mariehamn ja Ilves.

Mikäli IFK Mariehamn häviää ottelunsa, riittää HJK:lle tasapeli. Tässä skenaariossa Klubi olisi maarianhaminalaisten kanssa tasapisteissä, mutta pokkaisi mestaruuden maalieron turvin.

ifk-m

Jos SJK voittaa HJK:n, ei tasapeli riitä IFK Mariehamnille. Seinäjokiset nousisivat silloin tasapisteisiin vihreävalkoisten kanssa, mutta veisivät mestaruuden joko maalieron tai tehtyjen maalien ansiosta. Voitollaan SJK kasvattaisi maalieroa edukseen vähintään yhdellä maalilla, kun maarianhaminalaisten maalisaldo pysyisi samana.

SJK murskasi PK-35 Vantaan viime kierroksella 5-0. Ottelun lopputulos saattaa näin nousta arvoon arvaamattomaan, mikäli lopullisia sijoituksia jaetaan maalieron perusteella.

veikkaus

 

Ilveksen on laitettava kapuloita sajakärjen rattaisiin
ilves

Sarjan päätöskamppailuun maarianhaminalaiset eivät saa vieraakseen mitään heittopussia, vaan he kohtaavat sijalta viisi löytyvän Tampereen Ilveksen.

En väitä, että Ilves vastuksena olisi saarelaisille pahin mahdollinen, mutta melko saman tyylistä jalkapalloa pelaava ja paljon onnistumisia kaudellaan kerännyt joukkue on vastassa.

Ilves pysyi mestaruustaistelussa mukana aina toiseksi viimeiselle kierrokselle, kunnes HJK nouti Tammelasta vieraspisteet niin sanotulla rutiinisuorituksella.

Panostakin tamperelaisille päätöskamppailussa riittää paljon, sillä joukkue taistelee vielä VPS:n kanssa neljännestä sijasta ja sen myötä paikasta ensi kesän Eurooppa-liigan karsintoihin.

Tältä kaudelta Ilves on saanut runsaasti ansaittua hypetystä ja huumaa, mutta jos sen sijoitus nyt jää viidenneksi tai jopa kuudenneksi, jääkö lopulta muistiin ainoastaan ”vähän yläkanttiin” pelailtu vuosi?

HJK heräsi, mutta liian myöhään?

 

hjk Ei voi sanoa, että HJK on nyt tiukassa paikassa herännyt. Tiukka paikka nimittäin meni jo, eikä mestaruus ei ole enää omissa käsissä. Europaikka on varmistettu, mutta se tuskin oli edes minimitavoite Suomen menestyksekkäimmälle seuralle.

Maanantain pelissä Ilvestä vastaan nähtiin klubimaista toimintaa. Ilves onnistui maalinteossa ensimmäisenä, ja hetken näyttikin siltä, että suuri ja mahtava kaatuu toistamiseen tällä kaudella. Toisella puoliajalla Klubi tuli kuitenkin lujaa ja viimeisteli kovalla prosentilla.

Ottelu päättyi HJK:n 1-3 vierasvoittoon, ja pitkästä aikaa nähtiin pilkahdus siitä tutusta Klubista, joka pystyy tasokasta pelaajamateriaaliaan hyödyntämällä tulemaan väkisin ohi pienemmistään.

SJK tuskin lähtee varmistelemaan 

sjk

Vaikea on uskoa, että SJK lähtisi pohjalaisittain sanottuna ”europaikka plakkarissa” varmistelemaan pronssimitalia. Tasapelillä mitalisija varmistuisi, ja yhden maalin tappiollakin se on vielä todennäköinen, sillä VPS:n kolmen maalin voitto FC Lahdesta kuulostaa jokseenkin epätodennäköiseltä.

SJK:n on nyt hyvä lähteä tavoittelemaan upporikasta, kun rutiköyhän vaaraa ei ole.

Sunnuntaina HJK:lle tarjoutuu revanssi Suomen cupin finaalista. SJK:ta vastaan asettunee kauden parasta futistaan pelaava Klubi. Kaiken lisäksi HJK saa päättää kauden kotistadionillaan Töölössä, jonne saapunee myös satoja seinäjokisia.

SJK kuitenkin löytyy edelleen kuntopuntarin kärjestä. Näemmeköhän siis Sonera Stadionilla sunnuntaina kauden tasokkaimman futismatsin Veikkausliigassa?

Teksti: Samuli Lähteenmaa