Tulevana syksynä suomalaisen koripallon Susijengi-ilmiö huipentuu, kun yksi EM-kisojen alkulohkoista pelataan Helsingissä. Kuitenkin samaisessa pääkaupungissamme Korisliiga, Suomi-koriksen kantamuoto, kerää hädin tuskin 600 katsojaa ottelua kohden.
Lähdin selvittämään Tampereen Pyrinnön kotiluolaan Pyynikille, miksi nämä luvut eivät täsmää.
Illan vastustajana viime kevään finaaliuusinnassa on Kouvolan Kouvot. Lisäjännitystä tuo vieraiden uusi valmentaja Pieti Poikola, jolla on yli vuosikymmenen valmennuskokemus Tampereella.
«Aika haastava paluu, ensin menin väärään koppiin kunnes pojat ohjasivat oikealle puolelle», vitsailee Poikola ennen ottelun alkua. Hän saa Pyrinnöltä kahvimiehenä lahjaksi seuran 120-vuotisjuhlamukin.
Haastetta on myös uudella katsojalla peliareenaa etsiessä. Vaatimattoman näköinen 70-luvun rakennus ei erotu ympäristöstään, ja joudun tarkistamaan sijainnin ollessani jo näköetäisyydellä määränpäästä. Sisällä punavalkoinen parketti vaimentaa hieman mielikuvaa tunkkaisesta liikuntasalista, samoin kuten molemmille sivuille nousevat katsomot.
Istun untuvikkona kausikorttipaikoille, josta minulle vanhempi herrasmies ystävällisesti huomauttaa, ja vaihdan sallituille paikoille. Lipunmyynnin yhteydessä jaettu A4-lappu kertoo olennaisimmat tiedot kuten pelaajien pituudet karussa ja pelkistetyssä muodossa.
Kaiuttimista lämmitelyssä raikuva hiphop-musiikki luo kontrastin katsomoon, jossa tuntuu olevan melko paljon iäkkäämpiä miehiä. ”Asiantuntijoiksi” itseään huumorilla kutsuva viisikko istuu edessäni olevalle penkkiriville. Kouvojen pelintekijä Raheem Appleby todetaan vaaralliseksi pelaajaksi, vaikka 190-senttisen jenkkivahvistuksen kapea olemus ja ”ruipelojalat” aiheuttavatkin hilpeyttä. Toisessa päässä katsomoa yläkouluikäisten Pyrintö-junnujen muodostama rytmiryhmä alkaa heräillä noin 25 minuuttia ennen ottelun alkua, testaillen rumpujaan sekä torveaan. Tuotosta ei voi kuvailla musiikkielämykseksi – tärkeintä on äänenvoimakkuus.
TIIVISSÄ SALISSA HYVÄ TUNNELMA
Alun lähestyessä katsomot alkavat olla täydenpuoleiset. Tiivis sali sopii hyvin tapahtumaan. Pyrinnön tulevaksi kodiksi on suunniteltu Hakametsän monitoimiareenaksi muutettavaa jäähallia, mikäli ikuisuusprojekti Keskusareena valmistuu joskus Tapparan sekä Ilveksen kiekkokodiksi. On vaikea uskoa kuitenkaan Pyrinnön täyttävän Hakametsää puolilleenkaan runkosarjassa, ja puolityhjässä avarassa hallissa tunnelma jäisi väistämättä latteaksi.
Pyrinnön pelaajat saapuvat kentälle tutulla tavalla pimeässä salissa spotin valaisemana. Esittelyjen päätteeksi joukkueet kokoontuvat tiiviiksi ryppääksi, ja Pyrintö-junnut pääsevät osaksi rituaalia. Pieniä asioita, joilla voi kuitenkin olla suuri merkitys pienelle koripalloilijan alulle.
Ottelun alkuun liittyy kotiyleisön osalta perinne, jossa Pyrinnön ensimmäistä koria odotetaan seisaaltaan. Tällä kertaa heikkokuntoisemmat ja kärsimättömämmät ovat onnekkaita, sillä istumaan pääsee jo 20 sekunnin jälkeen J’Nathan Bullockin eleettömän kolmosen turvin.
Kotijoukkueen alku on kuitenkin hapuileva, eikä vierustovereiltani tule kiitosta. Kovin kritiikki kohdistuu amerikkalaisvahvistus Wally Judgeen. Isokokoinen sentteri häviää tilanteen toisensa jälkeen, ja vaikuttaa uneliaalta sekä haluttomalta.
Salin akustiikka tuntuu soveltuvan erinomaisesti urheilutapahtumalle, ja yleisö on pelin tuoksinnassa hyvin mukana. Tamperelaista katsomokulttuuria on monesti moitittu virkamiesmäiseksi, mutta täällä siitä ei tunnu olevan pelkoa. Kotiyleisön suosikkeihin pikaisen gallupin perusteella kuuluva Topias Palmi räjäyttää yleisön kolmosella toisen neljänneksen puolivälissä, ja Poikola on pakotettu ottamaan aikalisä.
Aikalisällä mainostetaan virallisia jälkipelejä Tuopissa Pyynikintorilla jokaisen ottelun loputtua. Sinne siis pelin jälkeen, totean.
KRIITTISELLE KOTIYLEISÖLLE MIELUINEN TULOS
Neljästä kymmenen minuutin neljänneksestä koostuva ottelu on melko tiivis paketti, ja ensimmäinen puolisko on kokonaisuudessaan ohi alle kolmessa vartissa. Yleisö siirtyy makkarakojujen ja kahvikupposen ääreen. Tarjottavissa mennään hyvin perinteisellä linjalla, homman hoituessa talkoohengellä.
Kriittinen asiantuntijaporukka vaikuttaa kokonaisuudessa tyytyväiseltä kotijoukkueen ensimmäiseen puolikkaaseen. Tauon jälkeen Pyrintö pelaa vielä vahvemmin, ja ottelu vaikuttaa ratkenneen. Kun kotijoukkueen pelaaminen kulkee, pitää kritiikille löytää joku kohde. Kuten niin usein, kunnian saa ottelun tuomaristo. Eikä kritiikiltä ole turvassa myöskään seuraikoni Antero Lehto. Kokeneen pelintekijän kuljettelusta hermostuu erityisesti yksi vanhempi kannattaja:
«Syötä! Antakaa sille oma pallo!»
Johtoasemasta huolimatta myös ”ei jumalauta” kuuluu suosituimpiin fraaseihin. Manaamiselle on loppua kohden myös syytä, kun Kouvot kirivät jo neljän pisteen päähän. Lähemmäksi vieraat eivät kuitenkaan enää pääse, ja minä sekä 702 muuta katsojaa poistumme lumisateeseen Pyrinnön 82–77 -voittoa todistaneina.
SUOMI EDELLEEN KIEKKOMAA
Jälkipelien kohde Tuoppi löytyy pienen kävelymatkan jälkeen Pyynikintorin laidalta, ja jopa hieman yllättäen totean sen olevan melko täynnä. Osassa pöydistä puhutaan illan ottelusta ja erityisesti sen tuomaritoiminnasta.
Lyhyen visiitin jälkeen totean keskiviikkoisen korisiltani olevan päätöksessään. Kävellessäni kohti bussipysäkkiä pohdin omaa katsojakokemustani, enkä koe muuttuneeni välittömästi faniksi.
Tampereella on runsaasti erilaisia tapahtumia ja kilpailua katsojista niiden kesken. Urheilun saralla jääkiekko on edelleen ylivoimainen ykköslaji korismaajoukkueen suosiosta huolimatta, eikä koriksen arjesta löydy liiemmin glamouria.
Kaupungin lätkäsuuruudet, Tappara sekä Ilves pelaavat yhteensä yli 50 kotipeliä talven aikana, ja Pyrinnönkin osalta kotiotteluita runkosarjassa on 18. Tarjontaa on siis liikaa, ja se näkyy kiinnostuksessa väistämättä.
Ja tuo kiinnostuksen puute heijastuu suoraan tapahtumiin.
Teksti ja kuva: Mikko Pajala
Urheilujuttu 